
Aron syntyi 1.7.2011. Se oli päivä, jona häen "ei olisi pitänyt" syntyä. Kolme tuntia ennen pappan tärkeälle työmatkalle lähtöä lapsivesi hulahti ja silloin emme voineet muuta kuin nauraa. Samalla tuntui siltä, että Taivaan Isä tietää aikataulut paremmin kuin me.
Sairaalassa ollessamme muut olivat alkaneet laulaa: "Mä olen niin pienoinen, pienoinen Aron. On suuri ja voimakas Isäni Taivaan, Isäni Taivaan." Tytöt lauloivat tämän myös kastetilaisuudessa.
Aronista on ollut meille valtavan paljon iloa. Hän on koko perheen lemmikki. Alussa sylissäptitojono oli pitkä, mutta aikaa myöten se on tasaantunut. Mutta vieläkin on päiviä, jolloin koululaisten tullessa kotiin ensimmäinen kysymys on: " Nukkuuko Aron?"
Aron täytti puolivuotta uudenvuodenpäivänä ja nyt hän on pian 7 kk.